Pelkoja päin, kohti uutta jälleen

vain muutos on pysyvää kevätPelko kertoo, että olet tekemässä jotakin suurta”, kirjoittaa Ville Ohtonen artikkelissaan Eläköön pelko! Mutta mitä sinä pelkäät eli mikä on juuri sinulle suurta ja rohkeaa?

Olen saanut usein kuulla olleeni rohkea ratkaisuissani. Työpaikan jättäminen juuri ennen sen vakinaistumista jopa toistuvasti, yrittäjäksi ryhtyminen parikin kertaa ja uusien yritysideoiden virtaan lähteminen, koko elämän pakkaaminen laukkuihin ja laatikoihin vuodeksi sekä lähtö Egyptiin, avioituminen ja perheen perustaminen toisen kulttuurin edustajan kanssa… Muun muassa nämä päätökseni ovat näyttäytyneet monille kuulemma hyvinkin rohkeina tekoina, jopa uhkarohkeina. Toiset ovat ihastelleet ja rohkaisseet, jotkut paheksuneet. Itse koen vain aina tehneeni sen, mitä minun on täytynyt. Muunlaiset ratkaisut olisivat olleet niissä taitekohdissa väkivaltaa itseäni kohtaan, vastoin sydämen äänen toimimista.

En koskaan enää!” Olen tokaissut tuon ohimennen viime vuosina aika monesta asiasta. En koskaan enää palaa palkkatöihin enkä ainakaan minkään kunnan palvelukseen. En koskaan enää halua säännölliseen päivätyöhön, haluan säilyttää yrittäjän vapauteni. En pysty enää koskaan sopeutumaan jatkuviin aikaisiin aamuihin, se on minulle mahdotonta.

Olen ollut nyt hieman yli neljä vuotta äiti. Näistä vuosista ensimmäisenä en juurikaan nukkunut. Silti suoraan sen jälkeen, kolme vuotta sitten näihin aikoihin, perustin yrityksen, jonka ensimmäinen vuosi oli niin työntäyteinen, etten vieläkään täysin käsitä kuinka siitä selvisin. Oli tehtävä uusia ratkaisuja, jotta jäisi aikaa paitsi itsestä huolenpitämiselle, myös lapselle ja parisuhteelle.

Kaksi vuotta sitten keväällä syntyi päätös luopua yrityksen tilasta Kulosaaressa. Muutto Helsingistä Kellokoskelle seurasi pian perässä. Nämä ratkaisut antoivat ympärille tilaa ja rauhaa, mahdollisuuden myös hieman levähtää.

Vuosi sitten olin luomassa uutta kaiken aiemmin tekemäni pohjalta. Sain pienen rahoituksen työyhteisöinnostamisen valmennuksen kehittämiseen ja koko viime vuosi jatkuikin sen teeman äärellä. Sain arvokkaita kokemuksia, opin paljon uutta ja aloin syvällisesti ymmärtää omaa elämäntehtävääni innostajana.

Kauppojen aukiolon vapautuminen vaikutti perheemme elämään yllättävän paljon. Kun perheen toinen aikuinen työskentelee päivittäistavarakaupassa, hän on nyt vielä paljon enemmän töissä iltaisin sekä viikonloppuisin, ja aiemmin vapaina olleet arkipyhät ovat hänelle nyt lähes poikkeuksetta työpäiviä. Jos vielä toinen vanhempi on yrittäjä, jonka on otettava vastaan työkeikat silloin kun niitä on eli työt myös helposti osuvat iltoihin ja viikonloppuihin, lapsen kannalta tilanne ei ole enää kiva ollenkaan.

Niinpä taas kerran samoihin aikoihin keväällä olen uuden äärellä. Heitin puolitoista kuukautta sitten eli maaliskuussa myös somessa ilmaan kysymyksen missä innostajaa tarvitaan eniten. Sitä kysymystä olen miettinyt todella paljon. Monta muutakin kysymystä on pyörinyt mielessä. Miten toteutan elämäntehtävääni, innostamista, siten, että saisin työrauhan ja turvatumman toimeentulon? Miten voin keskittyä oleellisimpaan asiaan työssäni eli ihmisiin jotka tarvitsevat eniten sisäisen motivaation ja innostuksen liekkiä? Miten voisin silti antaa aikaa perheelleni, kaikista tärkeimmälle? Mitä sydämeni sanoo tästä kaikesta?

Päädyin hakemaan hieman kokeillen palkkatöitä, ensin osa-aikaisia. Jätin monta hakemusta, mutta vielä useamman olin jättämättä. Pähkäilin ja pähkäilin. Jotkut hakemukset vetivät vesiperän, toisista mahdollisuuksista luovuin lopulta itse. Lopputulos tälle prosessille on yllättänyt itsenikin. Ja kuulkaas, NYT minäkin pelkään. Aiemmat, ehkä muiden mielestä rohkeat ratkaisut, eivät ole olleet itselleni juuri mitään tämän rinnalla.

Olen aloittamassa säännöllisen päivätyön kuntasektorilla käynnistyvässä hankkeessa, pitkäaikaistyöttömien uravalmentajana. Pyörrän aivan joka ikisen aluksi mainitsemani ”ei enää koskaan” -vannomiseni ja vielä muutaman muun vastaavan siihen päälle.

Jollekulle on pelottavaa ja siten suurta sekä mullistavaa perustaa yritys, asua vieraassa maassa tai astella isolle lavalle puhumaan. Minulle sitä on paljon enemmän se toisille tuikitavallinen asia, että jatkossa lähden viitenä päivänä viikossa työpaikalle. Aamu-uninen haahuilija laittaa itsensä uuteen muottiin. Mutta jos olen muistakin haasteista selvinnyt, miksi en tästä selviäisi? Jos joudunkin uudenlaiseen prässiin, saan myös paljon: illat ja viikonloput vapaiksi vietettäväksi rakkaan perheen kanssa ja ehkä joskus antaen aikaa aivan itselleni, palkalliset lomat sekä työssäni mahdollisuuden keskittyä ihmisiin, innostamiseen ja motivointiin. Pääsen myös jälleen kerran luomaan alusta lähtien aivan uusia toimintamalleja, mutta tällä kertaa yhdessä muiden kanssa, osana hyvää tiimiä.

Sydän sanoo, että näin minun kuuluu tehdä, juuri tämä on oikea ratkaisu nyt.

Onnistus ei katoa mihinkään, mutta näillä näkymin yritystoiminta tulee olemaan pienimuotoista ja harrastusluonteista vuoden 2018 loppuun saakka. Kirjoitan vapaa-ajallani edelleen kirjaa innostamisesta työyhteisöissä ja jatkan myös työyhteisöinnostamisen valmennuksen ja koulutuksen kehittämistä.

Share Button