innostuksen ja levon tasapainoa löytämässä

Oletko loman tarpeessa tai kenties talvilomalla juuri nyt? Itse raivasin kalenteriin viiden päivän lomasen, joka tulikin todella tarpeeseen. Normaalisti vietän jokaisesta talvesta osan perheemme toisessa kodissa Egyptin Sharm el Sheikhissä, niin arkea elellen kuin lomaillenkin, ja siellä arkikin on hieman toisenmoista. Nyt on kuitenkin valoisa ja lomaisa tunnelma täytynyt löytää lähempää.

Mikä sinua kuormittaa, mikä lisää loman kaipuuta? Moni yrittäjä sanoo, että työ on elämäntapa eikä lomalle ole tarvetta. Vaikka itsekin rakastan suuresti kaikkea työtäni, en silti voisi kuvitella eläväni lomatta. Toisaalta tässä ajassa kuormitusta monilla lisää myös se, että työtä ei ole tai epävarmuus sen jatkumisesta ja taloudelliset huolet painavat mieltä. Olen itse toki erittäin kiitollinen siitä, että saan tehdä edelleen tätä rakastamaani työtä innostajana, kouluttajana ja työelämävalmentajana. Teamsissa, Zoomissa, verkossa.

Olen opetellut pitämään täysin vapaita viikonloppuja ja mahdollisimman paljon keskittämään työt päiviin pitkien iltojen sijasta. Joskus kuitenkin innostus ja työn määrä vievät voiton. Tauotus unohtuu työpäivistä, päivät venyvät iltaan ja töiden jälkeen väsymys on niin syvää, ettei aina jaksa edes kävelylle. Tällaiset vaiheet kostautuvat omassa olotilassa hyvin pian. Elimistö on usein mieltä viisaampi. Minulla krooninen iriitti ja migreeni ovat niitä muistuttajia, jotka iskevät päälle, kun itse kuormitan itseäni liikaa.

Tasapaino innostuksen ja draivin sekä pysähtymisen ja levon välille ei ole aina ihan helppoa löytää. Toisille kultaisen keskitien kulkeminen on helpompaa kuin toisille, mutta innostujankin on mahdollista viimeistään kantapään kautta opetella tätä balanssia. Tunnistatko itselläsi tämän haasteen?

Innostuakin voi siis liikaa. Silti innostus on se elämän kantava voima, jonka avulla jaksan päivästä toiseen. Viime aikoina olen innostunut ihan eniten verkkokursseista, joita rakennan tälle ja ensi vuodelle. Niistä ensimmäisenä käynnistyy täysin uudistunut Innostusta arkeen -kurssi 8.3.2021.

Enpä tiennyt aloituspäivää päättäessäni, että tuona samana päivänä alkaa ainakin täällä Uudellamaalla taas tiukempi koronasulku. Innostusta arkeen todellakin kaivataan tässä ajassa! Kurssilla ei kuitenkaan unohdeta myöskään tuota innostuksen ja levon välistä tasapainoa.

Kaipaatko sinäkin lisää innostusta (tai sen tasapainoa) arkeen?

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU MUKAAN!

Share Button