Avainsana-arkisto: innostus

Innostusta – vieläkin!

Kun viime vuosituhannen lopulla innostuin innostamisesta, en olisi voinut kuvitella että noin 15 vuotta myöhemmin innostus on hittisana, joka yritysmaailmassa kimpoaa vähintään joka toisen huulilta ja näppäimistöiltä vähän väliä puheissa ja somessa esiin. Tosin tuolloin ei ollut somesta tietoakaan, joten paljon on maailma on muuttunut muutenkin.

Viime aikoina, kun innostusta on tosiaan hehkutettu siellä sun täällä, olen huomannut, että se innostus ja ennen kaikkea innostaminen, joista itse olen kaikki nämä vuodet intoillut ja puhunut, onkin vähän eri juttu kuin tämän päivän puheiden vastaavat termit. Hieman on avattava historiaa taustaksi tämän oivalluksen jakamiselle.

Vuosituhannen vaihteessa innostamisesta innostui lähinnä osa nuorisotyö- ja järjestöväestä, johon itsekin kuuluin vastavalmistuneena kulttuuriohjaajana ja nuorisoalan projektityöntekijänä. Dosentti Leena Kurki toi Suomeen sosiokulttuurisen innostamisen sosiaalipedagogiikan sovellusalueena, julkaisi ensin yhdessä professori Juha Hämäläisen kanssa Sosiaalipedagogiikka-kirjan 1997 ja sitten oman Sosiokulttuurinen innostaminen –teoksen 2000. ”Sosiaalipedagogiikka on sosiaalisten ongelmien ehkäisemistä ja lieventämistä pedagogisin keinoin”, Juha Hämäläinen avasi. Sosiokulttuurinen innostamisen puolestaan Leena Kurki määritteli sosiaalipedagogisen toiminnan välineeksi, jonka avulla herkistetään ja motivoidaan ihmisiä osallistumaan sekä kasvamaan aktiivisiksi toimijoiksi yhteisöissään. Innostamisen termin taustalla on sana animation, johon sisältyy elämän antaminen, liikkeelle laittaminen sekä suhteeseen asettuminen ja toimintaan motivoituminen.

Nämä jutut kolahtivat nuoreen toiminnan naiseen ja maailmanparantajaan ensi kuulemalta! Syöksyin innoissani hankkimaan lisää tietoa, tein työn ohessa Jyväskylän kesäyliopistossa sosiaalipedagogiikan perusopintoja Kuopion yliopistoon sekä opiskelin nuorisotyön ja kansalaistoiminnan ammattikorkeakoulututkintoa Mikkelin ammattikorkeakoulussa, suuntautumisena nuoriso- ja sosiaalipedagogiikka.

Sosiokulttuurisesta innostamisesta ja sosiaalipedagogiikasta tuli minulle työni perustat ja päädyin niitä opettamaankin Lahden ammattikorkeakoulun tuntiopettajaksi pariksi lukuvuodeksi syksystä 2004 alkaen. Ammatillisen opettajan koulutuskin tuli sitten hankittua Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Projektitöiden kautta päädyin myös muun muassa Kansalaisfoorumin ohjaajakoulutuksiin sosiokulttuurisen innostamisen kouluttajaksi. Pikkuhiljaa viime vuosikymmenellä huomasin, että innostamisesta ja sen opettamisesta oli tullut se minun oma juttuni, punainen lanka kutakuinkin kaikkeen mitä tein.

Vuoden 2008 alussa kun toiminimelleni Anitan Onnistukselle tehtiin ensimmäisiä nettisivuja, niille lätkäistiin sloganiksi Innostusta ja onnistusta. Siellä se seisoo vieläkin, nettisivuillani ensimmäisenä, vaikka välissä ovat vaihtuneet kaupungit, maat ja maanosatkin, ja vaikka välillä yritys on lopetettu ja aloitettu uudestaan, sekä poikkesin myös palkkatyöntekijänä Suomen Nuorisosirkusliittoa luotsaamassa.

Tänään valmistelen taas kerran sosiokulttuurisen innostamisen osiota sirkusohjaajien pedagogiseen koulutukseen, eli teen tavallaan aikalailla samaa hommaa mitä jo noin 10 vuotta sittenkin. Silti tieni innostamisen parissa on vienyt näiden vuosien aikana myös aivan uuteen suuntaan. Oleellinen oivallus oli, että innostaminen siten kuin omalta koulutus- ja kokemustaustaltani sen ymmärrän, yhteisöllisinä tavoitteellisina oppimisprosesseina, on mahdollista viedä myös isojen yritysten ja muiden organisaatioiden maailmaan. Tajusin luoneeni yhdistelemällä kaikkea kokemaani ja oppimaani uuden toimintatavan, työyhteisöinnostamisen.

Joka päivä oivallan lisää jotakin siitä, miten arki-innostus eroaa pitkäjänteisistä innostamisen prosesseista, ja millainen mahdollisuus innostamisen pedagogisen otteen hyödyntämisessä innostuksen ylläpitäjänä on paitsi työhyvinvoinnin edistämisessä, sitä kautta myös isojen organisaatioiden toimivuuden ja tuottavuuden lisäämisessä.

On mahtavaa löytää se oma juttu, joka innostaa itseäni joka päivä, mutta vielä upeampaa on, että tuolla omalla jutullani voin auttaa niin monia muitakin innostumaan – ei vain hetkellisesti vaan pitkäkestoisesti, kun innostus voi kantaa jopa vuosikymmenien yli.

Ajatteles, jos se puu ei kaadu

2 kommenttia

Oletko sinä innostuja ja innostaja vai mielensäpahoittaja ja ankeuttaja? Näitä kysymyksiä olen kysynyt monta kertaa erilaisilta ryhmiltä viime aikoina levittäessäni työyhteisöinnostamisen ilosanomaa. Vaikka itse tiedän olevani vahvasti ensiksi mainittuja, välillä sisäinen keppihyypiöni (Esa Saarisen lanseerama termi) pääsee valloilleen ihan omalla kohdallani ja yritän märällä sienellä huitoa omaa innostumisen liekkiäni sammuksiin. Entä jos en osaakaan? Entä jos epäonnistun, entä jos kaikki hajoaa? Entä jos en jaksa?

Innostajan matkani varrella olen siteerannut paljon Tove Janssonin Muumi-tekstejä, mutta viime aikoina mielessä on pyörinyt aivan eniten Nalle Puh –lainaus A. Milneltä:

Nalle Puh ja Nasu istuivat ison puun alla.
”Ajatteles, jos puu kaatuisi kun me olemme sen alla!” Nasu virkkoi.
Nalle Puh oli pitkään hiljaa ja mietti asiaa, kunnes vastasi:
”Ajatteles, jos ei kaadu.”

Pyrin ajattelemaan Nalle Puhin tavoin, mutta joskus tuo nasumainen huoli pukkaa pintaan ja ajatukset kiertävät pahimpien mahdollisten vaihtoehtojen kautta. Olenhan monta kertaa tallannut omaa polkuani umpihankeen ja joskus voimat ovat loppuneet kesken kahlauksen. Sydämen ääni on kuitenkin niin vahva, että se jyskyttää aina lopulta yli kaiken ja innostuksen liekki roihahtelee yhä uudestaan.

Tämä alkuvuosi on ollut minulla taas kerran uuden aloittamista ja siten myös riskinottoa sekä epävarmuutta toimeentulosta. Kärsivällinen odottaminen ei kuulu impulsiivisen innostujan ykköshyveisiin ja siksipä sitä on täytynyt taas kerran opetella. Olen kuitenkin nyt tekemässä asioita, jotka parhaiten osaan ja luottamus tähän omaan osaamiseen on rakentunut viime vuosituhannelta alkaen, joten eipä minulla ole oikeasti syytä pelätä. Hyvä tästä tulee, kun vaan vähän vielä malttaa. Ajattelen, että ei se puu kaadu, ja jos kaatuukin, se on sen hetken murhe.  ”Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta huomisen voi sössiä murehtimalla”, toteavat myös Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen kirjassaan Innostus.

Myös toiminnassa, jota työlläni edistän, on kyse pitkäjänteisyydestä ja kärsivällisestä prosessiin sitoutumisesta. Ammatillinen innostaminen ja työyhteisöinnostaminen ovat tosiaan paljon enemmän kuin hetkellinen innostus ja tohkeisuus. Sosiokulttuurisen innostamisen käsitteen Suomeen aikanaan tuonut dosentti Leena Kurki muistuttikin aivan aiheellisesti tohkeisuuden vaaroista, kun intoilin siitä Facebookissani. Tohkeisuudesta saa virtaa eteenpäin, mutta sinne tänne puuhasteluksi ei saa ns. vakava innostaminen mennä. Yhteisöllisissä oppimisprosesseissa tulee muistaa ja nähdä selkeänä toiminnan tarkoitus ja tavoitteet, eikä voi kesken kaiken tohkeissaan alkaa töhöttää johonkin toiseen suuntaan.

Tässäpä sitten yritän kultaista keskitietä kulkea eli edelleen saada virtaa innostumisesta ja tohkeisuudestakin sekä välittää sitä energiaa muille, mutta silti kärsivällisesti sitoutua pitkäkestoisiin innostamisen prosesseihin. On muistettava myös levätä, antaa asioille tilaa kypsyä, rakkaudella.

On elämä lyhyt, se pian tulee taakse jäämään, vain se mitä rakkaudesta teet, jää elämään.
(Tuntematon ajattelija, Brian Tracyn kirjasta Menestys ja onnellinen elämä)

P.S. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan kurkistamaan innostumiseen, innostamiseen ja ennen kaikkea työyhteisöinnostamiseen Helsingissä 10.6. tai Kellokoskella 11.6.