Avainsana-arkisto: luottamus

Yrittääkö vaiko eikö yrittää, siinäpä vasta kysymys!

Eilen oli yrittäjän päivä. Tänä vuonna tuo päivä herätti minussa tavallista enemmän ajatuksia ja sai pohtimaan omaa yrittäjyyttäni sekä koko työuraani. Tänä aamuna Facebookin avatessani löysin vielä Naisyrittäjät-ryhmästä Mielimyllyn Niina Palmusen kommentin itsestäni, siitä miten 10 vuotta sitten olin toiminut hänelle esikuvana – jos Anita uskaltaa hypätä yrittäjäksi, miksen minäkin! Perustin tosiaan ensimmäisen toiminimeni, Anitan Onnistuksen vuoden 2008 alussa, mutta sen jälkeen olen kaksikin kertaa palannut päätoimiseen palkkatyöhön. Tällä hetkellä menossa on tuumailuvaihe ylemmän ammattikorkeakoulun opintojen puitteissa.

Ammatillinen identiteettini on kummallinen juttu. Toisaalta näen itseni hyvin vahvasti omalla paikallani innostajana, työyhteisöinnostajana, yhteisöpedagogina ja pedagogina muutenkin. Ansioluetteloni sillisalaatti kuitenkin antaa mahdollisuuksia muodostaa kuvaa vieläkin sekalaisemmasta ja laajemmasta osaamisesta. Menneen vuosikymmenen palkkatyöni ovat olleet sekä järjestön johtamista että työllistämiseen liittyvää uravalmennusta ja sen kehittämistä. Yhdistävänä tekijänä kaikessa on ollut maailman katseleminen sosiaalipedagogisten silmälasien läpi, sosiokulttuurisen innostamisen ideaalia tavoitellen.

Viimeisimmästä vuodesta olen ollut isomman osan työkyvytön tai vähintään puolikuntoinen kuin täydessä terässä. Yhteisöpedagogi YAMK -opinnot edistyvät silti varsin mukavasti ja aina johonkin väliin olen ehtinyt työkeikkojakin heittää. Pitkin vuotta mieleen on pullahdellut, että mitäpä sitten, kun opinnot keväällä 2019 päättyvät. Ryhdynkö hakemaan jotakin työpaikkaa, jatkanko yrittäjänä, olenko asiantuntijana enemmän opettaja vai kehittäjä, vai mitä oikein tulen olemaan?

Yrittäjyydessä olen kokenut itselleni etäisemmäksi itseni myymisen ja markkinoinnin. Vaikka esimerkiksi sosiaalinen media ja viestintä ylipäänsä ovat minulle tuttua kenttää, bisnesmaailmaan en ole koskaan kokenut solahtavani luontevasti. Jokin yritystoiminnassani on saanut minut toistuvasti tuntemaan, että tungen käärmettä pulloon. Olen saanut hyviä neuvoja siitä, että kannattaa keskittyä mahdollisimman paljon yhteen asiaan ja luoda sen ympärille myyvät tuotteet. Osaamiseni ja intressieni laajuus on kuitenkin saanut minut lähes ahdistumaan tästä keskittymisen ja tuotteistamisen pyrkimyksestä.

Menneen kesän jouduin yllättäen lepäämään laakereillani, kun pitkittynyt raudanpuute vei loputkin voimat. Tuossa tyhjässä tilassa, syvässä väsymyksessä ja aivosumussa, kaikenlainen säätäminen ja vääntäminen nollaantui. Kun ei muuta voinut, lopultakin annoin asioiden muotoutua tälle syksylle kuin itsestään. Laitoin jäihin kaiken minkä voin, myös Innostusta arkeen -verkkokurssin tekemisen, vaikka olin aloittanut sen jo viime talvena Egyptissä. Katsoin mitä kalenteriin tulee, kun en itse tunge sinne mitään. Jäin ihmettelemään, mihin päädyn ilman sen suurempaa markkinointia, levätessäni ja olemalla jaksamisen mukaan somessa ja muualla läsnä rehellisesti omana itsenäni.

Olin ennen tätä kesää ajatellut, etten yrittäjänä voi jatkaa ammatillista sillisalaattielämää, mutta niinpä vain tämä syksyni on ihanasti sekalainen – ja innostava! Opintojeni, joiden puitteissa kehitän yhteisöpedagogin ammattikorkeakoulutusta, tiedossa on muutama yksittäinen keikka innostajana työelämässä (lähinnä järjestömaailmassa), minut löytäneiden yksilövalmennusasiakkaiden tapaamisia sekä pitempikestoinen juuri käynnistynyt yhteistyö Siviilipalvelukeskuksessa työnhaun asiantuntijana.

Edelleen tiedän, että jatkossa markkinointiinkin täytyy satsata, varsinkin jos yritystoimintaansa haluaa laajentaa. Nyt kuitenkin jo luotan siihen, että kaikki vuosikymmenten aikana tekemäni työ kantaa hedelmää myös ikään kuin itsestään. Ehkäpä uskallan olla yrittäjä myös opintojeni päätyttyä toukokuun 2019 jälkeen.

Elämässä, veljeni, elämässä

Elokuun myötä alkoi arkinen aherrus toden teolla, kun lapsikin palasi päiväkotiin. Vaikka tällaisen pienyrittäjän arki ei aina niin kovin paljoa eroa loma-ajasta ja vaikka pidän arjestani ihan yhtä paljon kuin lomatyyppisistäkin ajoista, tällä kertaa elokuun kohtaaminen tuntui hieman haasteelliselta. Sydämessä kieppuu niin hurja tunteiden myllerrys, kun on toisaalta niin innostunut kaikesta mitä saa tehdä työkseen ja kokea myös läheisten kanssa, ja samalla aivan pohjattoman väsynyt. Jokaisessa päivässä on niin paljon iloa, onnea ja rakkautta, mutta yhtä paljon kyyneleitä, surua ja huolta.

Elämän arvaamattomuus on ravistellut tänä kesänä taas kerran, kun lähipiiristä lähti ystävä yllättäen, varoittamatta ja aivan liian varhain. Itsensä tuntee niin voimattomaksi ja avuttomaksi erityisesti poisnukkuneen lähimpien seurassa, kun ei osaa vastata kysymykseen ”miksi”, vaikka tietää ettei kukaan osaa. Omakin sydän on niin kovin raskaan tuntuinen.

Aivan mutkatonta ei ole työn puolellakaan. Kun yrityksessä on aloittanut ikään kuin alusta keskittymisen ja keskittämisen kautta, aluksi ei tilin saldo vielä lämmitä mieltä. Pohjalla on kuitenkin vahva usko, tai voisi sanoa jopa tieto siitä, että kovalla työllä ja osaamisen markkinoinnilla näky tulevaisuudesta on työn saralla hyvin positiivinen.

Olen viime aikoina miettinyt paljon varmuutta ja epävarmuutta, luottamusta ja pelkoa. Elämä on näyttänyt niin monin tavoin taas sen, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, niin hyviä kuin ikäviäkin asioita. Loppujen lopuksi mitään ei voi varmistella eikä mikään ole niin varmaa kuin epävarmuus. Se mikä tänään tuntuu ikuiselta, voi huomenna olla ohi. Nurkan takana voi odottaa yhtä lailla suuri suru kuin aivan odottamaton onnenpotkukin.

Elämän arvaamattomuus on pelottavaakin, mutta en voi antaa pelolle valtaa. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta koen, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa. On pakko luottaa siihen, että elämä kantaa siihen asti kuin sen tuleekin kantaa. Jokaisena aamuna, jona vielä herään, voin valita onnellisuuden, luottamuksen ja positiivisen asenteen. Voin valita rakkauden. Voin tehdä työtä ja rakastaa, siinä kaikki.

Tämä afrikkalainen runo on viime viikkoina tullut vastaan monissa eri yhteyksissä.

“Jos haluat tehdä jonkun onnelliseksi, ole hyvä ja näytä se hänelle.
Jos haluat antaa kukkasen, älä odota että hän kuolee.
Lähetä se tänään, rakkaudella.

Jos haluat, sanot: rakastan sinua
kotiväelle tai ystävälle lähellä tai kaukana.

Elämässä, veljeni, elämässä.

Älä odota että ihmiset kuolevat, rakasta heitä juuri nyt ja näytä, että välität.
Tulet itsekin onnelliseksi ja opit antamaan onnea muille.
Älä käy hautausmailla peittämässä hautoja kukkasilla, peitä jo nyt sydämet rakkaudella.

Elämässä, veljeni, elämässä.”