Heihei Kulosaari

Kiitos kaikille, jotka jakoivat sosiaalisessa mediassa linkkiä Onnistuksen blogiin muutoksen tuulista ja viestiä siitä, että saliin etsittiin alivuokralaista. Niin ihmeellinen on kuitenkin elämä, että yksi aikamoisen hurja, mutta onnellinen puhuri pyyhkäisi kohdallemme ennen kuin alivuokralaista ehdittiin löytää.

Kulosaaren tila, huvilakirkkonakin aikanaan toiminut upea paikka, oli huikea löytö, ja Onnistus-yritys ja sen monet kumppanit ovat sen seinien sisällä onnellisina töitä tehneet. Kulosaaren tilaan syntyi lämmin tunneside heti ensikohtaamisella. Joskus on kuitenkin tehtävä ratkaisuja myös järjellä, siksi elo-syyskuun vaihteessa tie jatkuu eteenpäin. Löysimme yllättäen Tuusulan Kellokoskelta kahden kodin kokonaisuuden, johon mahtuu asumaan Hakemin perheen lisäksi myös Onnistus-yritys.

Olemme tienneet jo pitkään, että kun ensi viikolla juhlimme Mia Vuorio-Ringwaldin (Vivid Imprints Avoin Yhtiö) luotsaaman Inspis-näyttelyn avajaisia, kyseessä ovat Galleria Onnistuksen viimeiset näyttelyn avajaiset ja nostamme maljan paitsi uudelle näyttelylle myös menneelle galleriavuodelle. Nyt taidammekin nostaa samalla maljan jäähyväishengessä kokonaiselle monitahoiselle upealle vuodelle Kulosaaressa.

Edessä on kuitenkin vielä yksi kesä Helsingissä. Kulosaaren Onnistuksen saliin ehtii vielä viettämään esimerkiksi kokouksia ja pienimuotoisia juhlia kesä-elokuun välisenä aikana, vaikka heinäkuun vietämmekin muuten aivan hiljaiseloa, sitä voisi jo melkein kutsua lomaksi. Onnistus-yrityksen muut kuulumiset liittyvät kirjoittamiseen, kouluttamiseen, valmentamiseen sekä kehitystyöhön ja viimeistään syksyn tullen uusissa maisemissa varmasti syntyy taas kaikkea aivan uuttakin ideaa sekä toimintaa.

Onnistuksen väki on hieman pöllämystynyt kaikista käänteistä, jotka eteen on tulleet. Tällaista tämä elämä on, haikeaa ja onnellista, joskus ihan yhtä aikaa, kuten juuri nyt. Heihei Kulosaari ja meri, Onnistus kääntää nyt katsettaan hiljalleen kohti Kellokoskea, jossa liplattavan veden viestejä voi mennä kuuntelemaan joenrantamaisemiin.

Share Button