Löysin lähes parikymmentä vuotta sitten punaisen langanpään elämäntehtävääni sosiaalipedagogiikasta ja sosiokulttuurisesta innostamisesta. Se lanka on kierrellyt ja kaarrellut, mennyt välillä solmuunkin, mutta edelleen siinä roikun kiinni. Muutamat viime vuodet ovat olleet sen langan värin kirkastamista aivan erityisesti, vaikka en ole sitä itse aina jokaisessa hetkessä ymmärtänytkään.
Tänään, lokakuun 2017 viimeisen päivän matalassa valossa punaisen lankani väri näyttää erityisen kirkkaalta. Noin viisi kuukautta sitten käynnistyi prosessi, jonka mieluusti olisin jättänyt väliin, jos olisin itse saanut valita. Elämä kuitenkin antaa sitä mitä tarvitsen, ei sitä mitä haluan.
Viisi kuukautta sitten olin juuri saanut tietää päässeeni opiskelemaan yhteisöpedagogin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Humanistiseen ammattikorkeakouluun ja suunnittelin tekeväni opintojen opinnäytetyön eli kehittämishankkeen liittyen nuorten uravalmennukseen, jota palkkatyössäni tein. Projektia, jossa työskentelin, oli jäljellä vielä yli vuosi. Sain kohdata työssäni päivittäin upeita nuoria ja yhteistyökumppaneita, näin voimaantumisia ja onnistumisia, työni tuloksia. Elämässäni oli kokopäiväisen palkkatyön lisäksi aikamoinen määrä palapelin palasia järjestyksessä pidettäväksi, mutta kuvittelin siihen hötäkkään vielä opintojenkin johonkin koloon mahtuvan. Ajattelin, että näin on hyvä.
Taas kerran ruumis oli viisaampi kuin mieli. Vuosia remissiossa selän osalta ollut selkärankareumani aktivoitui. Ymmärsin elimistöni viestin: on pakko hiljentää tahtia. Päätin jättää mielekkään, mutta kiivastahtisen työni ja etsiä osa-aikaista työtä. Kesälomalla tilanne vain paheni. Elokuussa en kyennyt palaamaan työhöni ja sairausloma sai jatkoa työsuhteen päättymisen jälkeenkin. Iriitti jylläsi taas silmässä, selkäoireet olivat erittäin voimakkaita, verenpaine huiteli pilvissä. Tilanteen pitkittyessä suunnitelmat menivät uusiksi yhä uudestaan.
Tajusin olevani myös uupunut. Miten se on mahdollista, kuinka kaltaiseni aidon positiivisen asenteen ja innostuksen voiman löytänyt sekä muita niihin valmentava ammattilainen voi uupua? Sitä paitsi minähän tykkäsin kaikesta mitä tein, viihdyin töissäni! Opin siis kantapään kautta, miten helposti innostuja voi pyörähtää ylikierroksille. Diagnosoinkin itselleni superwoman-syndrooman. Olen kuvitellut jatkuvasti omat voimavarani ehtymättömiksi, ymmärtämättä että yksi ihminen voi tehdä vain yhden ihmisen verran, ei yhtään enempää.
Hiljalleen toivun ja opin, opettelen. Viime päivinä olen lukenut yhä uudelleen Hidasta elämää -sivustolta Eevi Minkkisen kirjoituksen Sinun ei pidä aina jaksaa. Teksti päättyy tärkeään kysymykseen: Kun sinun ei pidä, mikä tuntuu sinulle todelta?
Olen ymmärtänyt, että minulle tärkeintä ovat terveys ja läheiset ihmiset. Kun nämä asiat ovat jotenkin balanssissa, vasta sen jälkeen mietitään, mitä muuta elämään mahtuu. Olen myös onnekas ja kiitollinen, että olen onnistunut rakentamaan vuosien varrella kutsumustani ja löytänyt elämäntehtäväni. Viimeisimmät palkkatyöni ovat olleet myös tärkeä vahvistus ammatillisen osaamiseni kehittymiselle, kuten myös tämä henkilökohtainen kantapään kautta käyty voimavarakurssini.
Nyt tarvitaan vain hieman timantin hiomista siinä, kuinka elämäntehtävääni toteutan jatkossa uuvuttamatta itseäni, ymmärtäen mikä on oleellisinta. Olen löytänyt juuri sopivan väylän tähän hetkeen, tulevaan vuoteen: keskityn opintoihin ja olen Humakissa paitsi YAMK-opiskelija, myös opinnäytetyöntekijä-kehittäjä, vähän opettajakin uudenlaisessa yhteisöpedagogi AMK -koulutuksessa, josta valmistuu työyhteisön kehittäjiä. Pääsen vahvistamaan omaa kehittämisosaamistani ja teoreettista tietämystäni samalla kun valmennan huikeaa ammattilaisten joukkoa jalkauttamaan yhteisöllisiä oppeja monenlaisiin työyhteisöihin. Työyhteisöinnostamisen ytimessä ollaan!
Innostamiskoulutuksia ja -työpajoja vedän tulevana vuonna 2018 mielelläni opintojen ohessakin. Viimeisen vuoden aikana Onnistuksen palveluja on tilattu erityisesti erilaisten järjestöjen koulutuspäiviin. Innostusta arkeen -verkkokursseille on toivottu jatkoa, ja uutta onkin tuloillaan viimeistään ensi vuoden puolella (kunhan jaksan ja ehdin, hiljaa hyvä tulee).
