Palaan aina tasaisin väliajoin erään tietyn kirjan pariin. Tuo kirja on Pysähdy – olet jo perillä, jossa Tommy Hellsten käy läpi 12 oivalluksen polun. Hellsten rohkaisee kirjassa pysähtymään, tekemään havaintoja ja ottamaan etäisyyttä elämän kiireeseen ja suorittamiseen. Tuo Hellstenin kirja on ollut minulle viime vuosina tärkeä oivallusten lähde opetellessani levollisuutta ja pysähtymistä kaiken innostuneen töhöttämisen ja tehokkaan tekemisen vastapainoksi.
”Lepo syntyy siitä, että saa olla. Siitä, ettei ainoakaan minuutti sojota mihinkään suuntaan. Marssini on loppunut, ja minuutit vetäytyneet luoliinsa nuolemaan haavojaan. Lepoa on se, että makaan paikallani ja annan auringon lohduttaa.” (Tommy Hellsten)
Lepo syntyy siitä, että saa olla. Niin yksinkertaista, ja kuitenkin joskus niin vaikeaa, antaa varsinkin itselleen lupa vain olla. Suorittaminen jää helposti päälle ja takaraivossa saattaa huudella vaikkapa äidin tai puolison ääni, että ”mitä sinä siinä pihakeinussa tyhjänpanttina istut ja lehtiä pläräilet, ajaisit vaikka nurmikon joutessasi!” Joskus tuo ääni saattaa kuulua aivan oikeasti jonkun läheisen suusta, mutta usein se on omien asenteidemme huutelua meille itsellemme.
Jos emme anna itsellemme lupaa olla vain, mitenhän osaamme sitten kanssakulkijoina ja innostajina, missä tahansa työssä ihmisten parissa, olla läsnä sekä antaa toisille tilaa ja aikaa, viestiä levollisuutta ja sitä ettei ole kiire mihinkään. Eipä taida onnistua. Ihminen ei voi myöskään luoda uutta, ellei uudistu, ja jotta voi uudistua, on päästettävä välillä irti kaikesta suunnittelusta ja ponnistelusta sekä annettava alitajunnan työstää asioita rauhassa.
Kovapäisten koulussa
Loppuvuonna 2015 otin kuutena lähes peräkkäisenä maanantaiaamuna puhelimen käteeni soittaakseni Tuusulan kunnan terveyspalveluiden keskitettyyn ajanvaraukseen. Ensin oli lapsella tulehdus korvassa, sitten minulla silmässä, sitten lapsella silmässä, sitten minulla silmässä, sitten minulla silmässä vähän erilainen tulehdus ja lopulta vanha tuttavani iritti eli värikalvon tulehdus, joka tällä kertaa ehti sädekehään asti. Sädekehän tulehdus diagnoosina sairaslomatodistuksessa kuulostaa huomattavasti hohdokkaammalta kuin miltä se tuntuu. Oli pakko pysähtyä, aivan täysin. Ensimmäistä kertaa yrittäjänä koskaan olin virallisesti sairaslomalla, melkein kolme viikkoa, ja joulurauha oli taattu, kun mihinkään ei voinut hötkyillä.
Kun viimeisintä edeltävä tulehdus iski, kirjoitin ystävälle viestiin, että minulla on silmässä kovapäisten tulehdus. Puhelimen automaattinen tekstinsyöttö teki tepposet, mutta taisipa tuo sittenkin olla parempi kuvaus taudilleni kuin alkuperäinen eli kovakalvon tulehdus. Miten onkaan mahdollista, että todellinen pysähtyminen ja sisäänpäin katsominen lopulta onnistui vieläkin minulta vain pakon edessä, sitä olen tässä tuumaillut tovin jos toisenkin. Onneksi kovapäisilläkin on silti mahdollisuus oppia. Tällä kertaa uskoin viikoissa, aiemmin pakkopysähtyminen on kestänyt kuukausiakin.
Vain muutos on pysyvää
Tuossa edellä mainitussa Hellstenin kirjassa minulle kolahti täysillä ajatus arkisesta aherruksestamme hälyisenä, äänekkäänä ja kiireisenä markkinapaikkana, joka repii ihmisen irti itsestään ja heittää hyörinän ja tiimellyksen keskelle, hyörimään ja tiimeltämään itsekin. Markkinapaikan vastapainona ovat vuoret, joilla vallitsee hiljaisuus ja pysähtyneisyys. Vuorilla ei tapahdu mitään. Hellsten muistuttaa, että Jeesus Nasaretilainen vetäytyi usein vuorille halutessaan olla aivan yksin, sillä vuorilla hän sai yhteyden itseensä, syvyyteensä ja korkeampaan voimaan. Vuoret antavat perspektiiviä, mahdollisuutta katsoa asioita toisin.
Olen ymmärtänyt, että minunkin pitää välillä paeta vuorille, pois markkinapaikan hälystä. Ehkä seuraavalla kerralla jo osaan tehdä sen ilman pakkoa, sillä toisinaan on vain otettava etäisyyttä kaikkeen, oltava hiljaa, tullakseni taas siksi ihmiseksi joka olen ja nähdäkseni muut ihmiset sellaisina kuin he ovat. Kuten Hellsten kirjoittaa, ihminen joka ei lähde vuorille, lakkaa kasvamasta.
Sairaslomalla alitajuntani sai rauhan työstää asioita, jotka nyt alkavat näkyä elämässä jälleen kerran konkreettisina muutoksina, uusina suuntina. Olen kyseenalaistanut kaikkia olettamiani oikeita tapoja ja polkuja, itselleni asettamiani pakkoja ja ”ei koskaan” –asioita, tehnyt uuden unelmakartan ja laittanut asioita jälleen kerran tärkeysjärjestykseen. Olen viimeisen vuoden aikana kirkastanut itselleni elämäntehtävääni ja luonut paljon sellaista uutta, joka tarvitsee myös aikaa kypsyäkseen ja kehittyäkseen. Valmista ei tule koskaan. ”Vain muutos on pysyvää”, kuten Herakleitos jo aikana ennen ajanlaskumme alkua totesi.
*
Työyhteisöinnostamisen valmennuksen pilottiryhmien prosessit ovat loppusuoralla, samoin tällä erää viimeinen Innostusta arkeen –verkkokurssini. Kaikki tämä tehty työ hakee jatkolleen suuntaa ja saa muotonsa myös kirjassa, jota parhaillaan kirjoitan. Innostusta arkeensa ja samalla niitä tarpeellisia pysähtymisen hetkiä voi löytää kevään aikana vaikkapa vertaisinnostamisen ryhmästä, joka käynnistyy 17.2. ja kokoontuu viidesti tunnelmallisessa Hengähdys-tilassa Helsingin Kampissa. Mukaan mahtuu vielä muutama.
Ehkäpä tapaamme myös viikonloppuna Järvenpäässä Viisas elämä -messuilla? Omaa ständiä minulla ei siellä ole, kun sairasloma laittoi uusiksi tämänkin suunnitelman, hengailen mukana muuten vain, levollisesti, aistit avoimina.