Avainsana-arkisto: unelmat

Maailma on kaunis – arkenakin

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja sielun vapaus, ja sielun vapaus.” Jokaisena kesänä mökkirannassa tuo Vexi Salmen sanoittama laulu alkaa soida päässäni. Kukaan ei jaksa olla jatkuvasti energinen ja innostunut, vastapainoksi tarvitaan ”aikaa ja tilaa unelmille”, pysähtymistä ja lepoa. Minulle tämä mökki lapsuudenmaisemissani Pertunmaalla on yksi tärkeimmistä hiljentymisen sekä akkujen lataamisen paikoista. Sellainen on myös Egyptin Sharm el Sheikhissä, toisessa kodissamme.

Takana on täysin erilainen vuosi, kuin olisin viime kesäkuussa voinut kuvitella. Elämä on pakottanut laittamaan asiat taas kerran uuteen järjestykseen sairastumisen ja uupumisen myötä. Tällä hetkellä toipuminen on hyvässä vauhdissa. Olen myös löytänyt yhteisöpedagogi YAMK -opinnoista juuri nyt oikean paikkani yhteisöpedagogin osaamisen pohtimisen ja työyhteisönkehittäjäkoulutuksen kehittämisen ääreltä.

Olen opetellut kuuntelemaan itseäni, pitämään elämän palapelin jonkinmoisessa järjestyksessä, tekemään vain palan kerrallaan. Suunnittelin käynnistäväni uuden Innostusta arkeen -verkkokurssin jo keväällä ja kuvasin siihen videopätkiä Sharmissa tammi-helmikuussa. Lopulta olen palaamassa asian äärelle vasta nyt, kesäkuussa. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kuvaan ja kirjoitan kurssille lisää materiaalia kesäisissä kotimaisemissa Kellokoskella sekä täällä mökillä.

Kun nyt jatkan verkkokurssin rakentamista, olen itse sukeltanut pohjia myöten innostuksen sudenkuoppiin ja käännellyt innostuksen kaikki puolet. Vaikka liikumme samoissa teemoissa kuin aiemminkin eli pohdimme esimerkiksi innostuksen liekin sytyttämistä ja sen ylläpitämistä, sisäistä motivaatiota, hyvää elämää ja muiden innostamista arjessa, uskaltanen luvata näkökulman laajentuneen ja syventyneen entisestään.

Intohimoni innostaminen, erityisesti sosiokulttuurinen innostaminen ja ylipäänsä sosiaalipedagoginen lähestyminen kaikkeen työhön ihmisten kanssa, on säilynyt ja vahvistanut paikkaansa elämässäni. Edelleen kun puhun innostuksesta, puhun suuremmasta ja vahvemmasta asiasta kuin arkikielen innostuksesta. Puhun hetkeä pitempään kestävästä liekin roihusta, sydämen palosta ja yhteisöllisestä voimasta.

Koska opettelen antamaan itselleni aikaa, en uskalla luvata verkkokurssin julkistamisen päivämäärää. Sen sijaan lupaan pyrkiä tekemään kurssista sellaisen, että sen tuomien oivallusten kautta on oikeasti mahdollista löytää voimaa arkeen, oli sitten meneillään parempi tai pahempi päivä. Lupaan myös kirjoitella kesän aikana muutaman blogitekstin verran ajatuksiani aihetta sivuten.

On vapautta kuunnella metsän huminoita, kun aamuinen aurinko kultaa kallioita, ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä. On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä, ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.”

Omaa asiantuntijuutta löytämässä

Viime päivinä, samalla kun olen seuraillut ikkunasta, miten uutta vihreää ja värikästä versoaa yhä enemmän pihamaalle, olen lukenut Frank Martelan uutuutta, Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirjaa. ”Kauniit arvot ja unelmat jäävät tyhjiksi, jos ihmiseltä puuttuu kyky viedä ne käytäntöön”, toteaa Martela ja minä nyökyttelen. Juuri noin ajattelen, ja tuota valonööriyttä olen jo pitkään pyrkinyt vahvistamaan itsessäni ja muissa yhteisöllisten oppimisprosessien kautta – vaikka valonööri-termi onkin aivan uusi ja Suomessa Martelan lanseeraama. Joskus sitä toiminnan naisenakin jää silti leijumaan johonkin unelmien ja käytännön välille. Valonöörit-kirjasta löytyy paljon hyviä vinkkejä miten päästä eteenpäin, yksi niistä on kutsumuksellisen työn prosessimalli: ”1. Tunnista intohimosi, 2. Paikanna maailman tarve, jota intohimosi voi palvella, 3. Hanki tarvittavat taidot, 4. Hio tekemisellesi ansaintamalli, 5. Toimi!

Itse olen tällä mallilla veivannut edestakaisin aikalailla nuoruudesta lähtien. Intohimot ovat olleet tiedossa, maailman tarvekin vähintään hämärästi, taitoja olen hankkinut aina lisää ja lisää, toiminutkin olen, mutta ansaintamalli on vaihdellut. En ole oikein koskaan osannut lopulta laittaa ammattitaitoani ja asiantuntijuuttani tiiviiseen pakettiin siten, että olisin voinut sitä tehokkaasti markkinoida. Olen tehnyt sitä sun tätä, siellä sun täällä.

Siitä taitaa olla ainakin 15 vuotta, kun oivalsin kunnolla, että osaan kohtalaisen hyvin tehdä kahta asiaa: kirjoittaa ja puhua. Näinä vuosina olen käyttänyt noita lahjojani erittäin monenlaisissa työympäristöissä ja tehtävissä sekä vapaa-ajan harrastuksissa. Lämpimikseni en ole halunnut lätistä enkä mitä tahansa raapustella, vaan taustalla on ollut lähes aina maailmanparantamisen sekä ihmisten auttamisen ja osallistamisen halu. Sosiaalipedagogiikan ja sosiokulttuurisen innostamisen löysin samoihin aikoihin tuon osaamisoivalluksen kanssa ja niiden ilosanomaa olen sekä opiskellut että levittänyt vaihtelevalla tehokkuudella.

Rohkeus elämänmuutokseen kasvaa hiljaisessa, levollisessa läsnäolossa. Vauhtia pitää hidastaa eikä lisätä.” Tämä lainaus on Tommy Hellstenin ajatuskokoelman Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti esittelytekstistä. Hidastamalla löytyy rohkeutta, mutta myös oivalluksia. Viime kuukausina olen pystynyt vihdoin antamaan itselleni kunnolla tilaa ja aikaa, jopa ilman aivan valtavaa pakkoa hidastamiseen. Paitsi viisaista kirjoista ja aikuisten sanoista, olen oppinut oikeaa asennetta 3-vuotiaalta pojaltani, joka lähtee aina löytämään kadonneita asioita, ei puhu etsimisestä ollenkaan. En siis ole viime aikoina elänyt etsikkoaikaa, vaan ollut löytöretkellä.

Mitä sitten olen löytänyt? Edelleen tiedän osaavani puhua ja kirjoittaa, edelleen aion niitä tehdä, matkassa mukana kaikki näiden vuosien opitut taidot ja asiat, osa niistä kantapään kautta tutuksi tulleita. Uutta on kuitenkin tekemisen keskittäminen ja selkeämpi tuotteistaminen sekä aivan omien toimintamallien luominen näkyväksi. Olen tainnut vihdoin ymmärtää, että jos on asiantuntija jossakin, ei edistä ainakaan liiketoimintaa se, että itsekseen puolisalaa siitä asiantuntijuudestaan nautiskelee ja jakaa salaisuutensa muutaman asiaan vihkiytyneen ihmisen kanssa.

Ikään kuin viimeinen niitti oivallukseen tuli Anja Kadziolkan MamaOnBis-blogikirjoituksesta, jossa hän kertoo kuinka rajasi palveluitaan ja siivosi nettisivustonsa.  Nyt on Onnistuksenkin nettisivuilta karsittu pois kutakuinkin kaikki muu paitsi ne oleelliset: minä ja yritys, innostaminen ja kirjoittaminen.

Tällä hetkellä pyrin keskittymään mahdollisimman paljon yhteen isoon tekeillä olevaan omaan tuotteeseen eli työyhteisöinnostajan valmennusohjelmaan, jonka pilottiryhmät käynnistyvät viimeistään syksyllä 2015 yritysmaailman yhteistyökumppanien kanssa. Valmennusohjelmassa yhdistetään sosiokulttuurista innostamista sekä monenlaista työssä innostumiseen ja innostavaan johtajuuteen liittyvää teoriaa ja käytäntöä. Valmennusohjelman osallistujista tulee oivallusten ja yhteisöllisen oppimisen kautta omien työyhteisöjensä innostamisprosessien ohjaajia.

Jotain mitä uneksia

(Kuvassa Heli Lehtokummun maalaus Unelmien synty)

Tuskin olen viimeisen puolentoista vuoden aikana pohtinut mitään teemaa yhtä paljon kuin unelmia. Yhtä aikaa kun olen pyrkinyt toteuttamaan omiani, olen saanut työstää myös yhdessä muiden ihmisten kanssa heidän unelmiaan.

Syksyn 2013 unelmaryhmät Kulosaaren tilassa olivat upea kokemus ja näiden ihanien naisten kanssa tulemme tapaamaan jatkossakin. Monissa koulutuksissa ja valmennuksissa, joissa olen ollut innostajana, kuten vaikkapa työttömien uravalmennuksissa, on mielestäni kysymys juuri kannustamisesta tasapainoiluun unelmien, niiden toteuttamisen ja realiteettien välillä sekä innostamisesta, jotta jokainen löytäisi sen oman tiensä jota mahdollisimman onnellisena kulkea, unelmia unohtamatta. Olen myös saanut vetää unelmatyöskentelyjä monenlaisille ryhmille viime aikoina.

Omat unelmani ovat lyhyessä ajassa muokkautuneet ja muotoutuneet moneen kertaan. Jos ei nyt lähdetä ihan kymmen- tai edes viisivuotishistoriaa käymään läpi, vielä pienempikin aikaväli riittää. Kun löysimme keväällä 2013 idyllisen  kulosaarelaishuvilan meren läheisyydestä, se oli unelmien täyttymys toimitilana. Yli vuoden aikana moni upea juttu tilassa toteutuikin, kaikkea sellaistakin, josta en edes tiennyt unelmoineeni! Kuitenkin samalla liian moni oleellinen asia jäi elämässä sivurooliin ja oli palattava miettimään, mikä on kaikista tärkeintä.

Nyt olenkin taas uuden unelman äärellä, kun saan yrityksen ja kodin saman katon alle ja perheelle jää enemmän aikaa. Kun tila ja sen vuokra ei sido samalla tavalla toimintaa, on mahdollisuus paremmin suunnitella kahden kotimaan, Suomen ja Egyptin, välistä elämää. Kirjoittamiselle olen nyt pystynyt ottamaan myös pitkästä aikaa kunnolla tilaa, muun muassa aloittamalla uudelleen alusta kirjoittajakoulutuksen.

Uusi perheen ja yrityksen koti tuntuu aivan ihanalta ja tämä Järvenpään seutu asuinpaikkana mukavalta. Uuden luominen on konkreettisesti vielä aivan alussa, lähipäivinä päästään repimään tapetteja yrityksen puolen seiniltä ja ne saavat sitten maalipinnan. Takkatulen loimotukseen täällä on monena iltana tuijoteltu luoden näkyjä tulevasta ja oma piha saa haaveilemaan jo ensi keväästä, mitä kaikkea pihamaallakin voidaan sitten toteuttaa!

Mitä sitten olen oppinut unelmista ja niiden toteutumisesta tässä muutosten jatkuvassa mylläkässä? Ainakin sen tiedän, että elämä ja unelmointi ei pysähdy yhteen eikä kahteenkaan toteutuneeseen unelmaan. Kirjailija Leo Buscaglian on todennut, että muutos on kaiken todellisen oppimisen lopputulos. Minä opin eli muutun. Elämä muuttuu, unelmat muuttuvat. Olen myös oppinut oman kokemuksen kautta, että aikalailla kaikki on oikeasti mahdollista, vaikka kaikki ei aina täydellisesti onnistukaan ja joskus epäonnistuu aivan täydellisesti. Unelmien toteutuminen on mahdollista vain toimimalla aktiivisesti niiden eteen, toisin sanoen kovalla työllä.

Olen myös oppinut, etten vielä kovin paljoa ole oppinut. Tutkimusmatka jatkuu ja saan taivallukselle mukaan yhä uusia ihmisiä, joista toisten kanssa kohtaamme hetken, toiset taas taivaltavat rinnallani kauemmin. Tunnen, että unelmien äärellä, luomassa toivoa, innostamassa, olen sillä paikalla missä minun kuuluukin olla. On myös tärkeää, että aina on jotain mitä uneksia.

Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista, retiiseistä ja perunoista, miten ne pyörivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta. Niistä perhe saisi syötävää. Kaikki tämä tosin olisi vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt mitään. Äidillä oli jotain mitä uneksia. Ja hänen kaikkein salaisin unelmansa oli omenapuu.
(Tove Jansson: Muumipappa ja meri)

*
Anitan unelmaryhmä kokoontuu Kellokoskella takkatulen ääressä neljä kertaa loppuvuoden 2014 aikana. Ensimmäinen tapaaminen on lauantaina 8.11., muut tapaamiset sovitaan ryhmän kanssa ja voivat olla myös arki-iltoja, jos se osallistujille paremmin sopii.

Työskentelyn lähteinä ovat muun muassa Marja Leena Toukosen Unelmatyöskentely, Martha Beckin Suunnista tähtien valossa -kirja sekä jokaisen osallistujan unelmat ja elämänkokemus. Kokoontumisissa tehdään myös omat unelmakartat.

Osallistumismaksu 80 euroa (sis. alv.) sisältää neljä parin tunnin kokoontumista ja materiaalit, joka kerta tarjolla on teetä, kahvia sekä jotakin pientä naposteltavaa. Lisätietoja anita(at)onnistus.net tai Onnistuksen Facebook-sivun kautta. Sitovat ilmoittautumiset 31.10. mennessä.