Avainsana-arkisto: sosiaalipedagogiikka

Maailma on kaunis – arkenakin

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, ja sielun vapaus, ja sielun vapaus.” Jokaisena kesänä mökkirannassa tuo Vexi Salmen sanoittama laulu alkaa soida päässäni. Kukaan ei jaksa olla jatkuvasti energinen ja innostunut, vastapainoksi tarvitaan ”aikaa ja tilaa unelmille”, pysähtymistä ja lepoa. Minulle tämä mökki lapsuudenmaisemissani Pertunmaalla on yksi tärkeimmistä hiljentymisen sekä akkujen lataamisen paikoista. Sellainen on myös Egyptin Sharm el Sheikhissä, toisessa kodissamme.

Takana on täysin erilainen vuosi, kuin olisin viime kesäkuussa voinut kuvitella. Elämä on pakottanut laittamaan asiat taas kerran uuteen järjestykseen sairastumisen ja uupumisen myötä. Tällä hetkellä toipuminen on hyvässä vauhdissa. Olen myös löytänyt yhteisöpedagogi YAMK -opinnoista juuri nyt oikean paikkani yhteisöpedagogin osaamisen pohtimisen ja työyhteisönkehittäjäkoulutuksen kehittämisen ääreltä.

Olen opetellut kuuntelemaan itseäni, pitämään elämän palapelin jonkinmoisessa järjestyksessä, tekemään vain palan kerrallaan. Suunnittelin käynnistäväni uuden Innostusta arkeen -verkkokurssin jo keväällä ja kuvasin siihen videopätkiä Sharmissa tammi-helmikuussa. Lopulta olen palaamassa asian äärelle vasta nyt, kesäkuussa. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kuvaan ja kirjoitan kurssille lisää materiaalia kesäisissä kotimaisemissa Kellokoskella sekä täällä mökillä.

Kun nyt jatkan verkkokurssin rakentamista, olen itse sukeltanut pohjia myöten innostuksen sudenkuoppiin ja käännellyt innostuksen kaikki puolet. Vaikka liikumme samoissa teemoissa kuin aiemminkin eli pohdimme esimerkiksi innostuksen liekin sytyttämistä ja sen ylläpitämistä, sisäistä motivaatiota, hyvää elämää ja muiden innostamista arjessa, uskaltanen luvata näkökulman laajentuneen ja syventyneen entisestään.

Intohimoni innostaminen, erityisesti sosiokulttuurinen innostaminen ja ylipäänsä sosiaalipedagoginen lähestyminen kaikkeen työhön ihmisten kanssa, on säilynyt ja vahvistanut paikkaansa elämässäni. Edelleen kun puhun innostuksesta, puhun suuremmasta ja vahvemmasta asiasta kuin arkikielen innostuksesta. Puhun hetkeä pitempään kestävästä liekin roihusta, sydämen palosta ja yhteisöllisestä voimasta.

Koska opettelen antamaan itselleni aikaa, en uskalla luvata verkkokurssin julkistamisen päivämäärää. Sen sijaan lupaan pyrkiä tekemään kurssista sellaisen, että sen tuomien oivallusten kautta on oikeasti mahdollista löytää voimaa arkeen, oli sitten meneillään parempi tai pahempi päivä. Lupaan myös kirjoitella kesän aikana muutaman blogitekstin verran ajatuksiani aihetta sivuten.

On vapautta kuunnella metsän huminoita, kun aamuinen aurinko kultaa kallioita, ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä. On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä, ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä.”

Millainen elämä on sinulle hyvä?

Olen viime aikoina pohtinut hyvän elämän sekä hyvän arjen käsitteitä ja niiden sisältöä erityisen paljon, niin omalla kohdallani kuin työyhteisöinnostamisen ryhmien ja Innostusta arkeen –ryhmien parissa, sekä verkkokursseilla että livekohtaamisissa. Tein tammikuussa itselleni uuden unelmakartan, johon liimasin muun muassa tällaisen tekstin: ”Vaikka juhliminen on kivaa, pitää olla arki, jossa on tyytyväinen.” Tyytyväisyys on subjektiivinen kokemus, ja toisen tylsä arki voi olla jotakin, mikä toiselle on saavuttamaton haave.

Itse olen löytänyt perhearjen onnen vasta näin hieman kypsemmällä iällä, enkä olisi 10 vuotta sitten voinut kuvitella, että joskus vielä minulle on ihana päivä voi olla sellainenkin, jolloin puuhailen lapsen kanssa, siivoilen ja kokkailen, ja lösähdän illalla puolison kainaloon sohvalle. Ei tarvitakaan aina sen kummempaa äksöniä eikä suuria elämyksiä.

Filosofi Lauri Järvilehto on kirjoittanut blogissaan näin: ”Nähdäkseni hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta, vaan maanantai-iltapäivästä kello 13.30. Siis ihan tavallisesta arjesta, kun puuhaamme normaalien askareidemme parissa. Mutta jotta tämä toteutuu, täytyy askareiden vastata sitä, mistä olet aidosti kiinnostunut.” Kiinnostuksenkohteetkin voivat ajan kanssa muuttua, joten oman hyvän elämän rakentamiseen tarvitaan myös peiliin katsomista, itsetuntemusta.

Hyvän elämän palapelin palasia

Hyvä elämä on yksi sosiaalipedagogiikan ja sosiokulttuurisen innostamisen peruskäsitteistä. Jokainen on oman arkensa asiantuntija ja siten myös määrittää oman hyvän elämänsä sisällön. Innostajan tehtävä on herkistää oivaltamaan miten yksilö voi yhteisön jäsenenä omilla toimillaan tehdä elämästään parempaa. Innostamisen tavoitteena on siis yksilön elämänlaadun ja itseohjautuvuuden parantaminen, sitä kautta yhteisön ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin lisääminen.

Vaikka jokainen itse määrittelee sen, millainen elämä on hyvää elämää, innostajalla on kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä, millaiset asiat hyvässä elämässä tulisi olla kohdillaan. Yhdysvaltalainen filosofi Martha Nussbaum on Aristoteleen virikkeiden pohjalta määritellyt ihmisyyden peruskokemusalueet, jotka kuuluvat hänen mielestään jokaisen ihmisen hyvään elämään tavalla tai toisella.

1. Ruumilllisuus: fyysinen keho ja sen perustarpeiden täyttyminen
2. Mielihyvän ja nautinnon kokeminen: fyysinen ja henkinen nautinto, ilo
3. Kognitiivisten valmiuksien käyttäminen: havaitseminen, mielikuvitus, ajattelu
4. Käytännön taitojen harjoittaminen: tekniset kyvyt tehdä asioita
5. Suhde luontoon: sopusointu ympäröivän elämän kanssa
6. Huumori, leikki, virkistys: nauru, luovuus, harrastukset
7. Ihmissuhteet ja yhteisöelämä: kyky kiintyä läheisiin ihmisiin, kuuluminen yhteisöön
8. Elämän päämäärien asettaminen: vapaus määritellä ne itse
9. Elämänkaaren kokonaisuus ja elämän rajallisuus: mahdollisuus kokea täydellinen elämänkaari, oli se sitten lyhyt tai pitkä

Tanssi nyt kun musiikki vielä soi

Suomalainen filosofi Frank Martela on todennut, että ihminen kokee elämän elämisen arvoiseksi ja sisäinen motivaatio syntyy, kun neljä psykologista perustarvetta täyttyvät. Nämä tarpeet ovat vapaaehtoisuus, kyvykkyys, läheisyys ja hyväntekeminen. Vapaaehtoisuus ja kyvykkyys ovat itsensä toteuttamisen perustarpeita, läheisyys ja hyväntekeminen puolestaan itsensäylittämisen perustarpeita. Professori Anne Birgitta Pessi on sanonut: ”Ihminen elää hyvinvoivaa, merkityksellistä elämää vain yhteydessä toisiin ihmisiin.

Yhteys toisiin ihmisiin toistuu yhä uudestaan hyvän elämän määrittelyissä. Martela julkaisi syksyllä 2015 blogikirjoituksen, jossa hän tarjosi yhden lauseen ratkaisut kaikkiin elämän peruskysymyksiin. Kysymykseen ”Mitä on hyvä elämä?” hän vastasi näin: ”Elämää, jossa ei kärsi puutteesta ja jossa pääsee toteuttamaan itseään ja löytää myönteisen yhteyden toisiin ihmisiin.” Kysymyksen ”Miten elää hyvä elämä?” lause oli yhtä lausetta pitempi:

Tunne itsesi. Uskalla toteuttaa itseäsi. Vahvista yhteyttäsi toisiin ihmisiin. Tee merkityksellisiä asioita. Avaa silmäsi kauneudelle. Joku päivä kuolet. Tanssi nyt kun musiikki vielä soi.

*
Yhteyttä toisiin ihmisiin, merkityksellisiä kohtaamisia, hyvän elämän pohdintaa ja vertaisinnostamista voi löytää vaikkapa Innostusta arkeen –ryhmästä, 9.3. alkavaan iltapäiväryhmään mahtuu vielä mukaan.

Innostusta – vieläkin!

Kun viime vuosituhannen lopulla innostuin innostamisesta, en olisi voinut kuvitella että noin 15 vuotta myöhemmin innostus on hittisana, joka yritysmaailmassa kimpoaa vähintään joka toisen huulilta ja näppäimistöiltä vähän väliä puheissa ja somessa esiin. Tosin tuolloin ei ollut somesta tietoakaan, joten paljon on maailma on muuttunut muutenkin.

Viime aikoina, kun innostusta on tosiaan hehkutettu siellä sun täällä, olen huomannut, että se innostus ja ennen kaikkea innostaminen, joista itse olen kaikki nämä vuodet intoillut ja puhunut, onkin vähän eri juttu kuin tämän päivän puheiden vastaavat termit. Hieman on avattava historiaa taustaksi tämän oivalluksen jakamiselle.

Vuosituhannen vaihteessa innostamisesta innostui lähinnä osa nuorisotyö- ja järjestöväestä, johon itsekin kuuluin vastavalmistuneena kulttuuriohjaajana ja nuorisoalan projektityöntekijänä. Dosentti Leena Kurki toi Suomeen sosiokulttuurisen innostamisen sosiaalipedagogiikan sovellusalueena, julkaisi ensin yhdessä professori Juha Hämäläisen kanssa Sosiaalipedagogiikka-kirjan 1997 ja sitten oman Sosiokulttuurinen innostaminen –teoksen 2000. ”Sosiaalipedagogiikka on sosiaalisten ongelmien ehkäisemistä ja lieventämistä pedagogisin keinoin”, Juha Hämäläinen avasi. Sosiokulttuurinen innostamisen puolestaan Leena Kurki määritteli sosiaalipedagogisen toiminnan välineeksi, jonka avulla herkistetään ja motivoidaan ihmisiä osallistumaan sekä kasvamaan aktiivisiksi toimijoiksi yhteisöissään. Innostamisen termin taustalla on sana animation, johon sisältyy elämän antaminen, liikkeelle laittaminen sekä suhteeseen asettuminen ja toimintaan motivoituminen.

Nämä jutut kolahtivat nuoreen toiminnan naiseen ja maailmanparantajaan ensi kuulemalta! Syöksyin innoissani hankkimaan lisää tietoa, tein työn ohessa Jyväskylän kesäyliopistossa sosiaalipedagogiikan perusopintoja Kuopion yliopistoon sekä opiskelin nuorisotyön ja kansalaistoiminnan ammattikorkeakoulututkintoa Mikkelin ammattikorkeakoulussa, suuntautumisena nuoriso- ja sosiaalipedagogiikka.

Sosiokulttuurisesta innostamisesta ja sosiaalipedagogiikasta tuli minulle työni perustat ja päädyin niitä opettamaankin Lahden ammattikorkeakoulun tuntiopettajaksi pariksi lukuvuodeksi syksystä 2004 alkaen. Ammatillisen opettajan koulutuskin tuli sitten hankittua Haaga-Helian ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Projektitöiden kautta päädyin myös muun muassa Kansalaisfoorumin ohjaajakoulutuksiin sosiokulttuurisen innostamisen kouluttajaksi. Pikkuhiljaa viime vuosikymmenellä huomasin, että innostamisesta ja sen opettamisesta oli tullut se minun oma juttuni, punainen lanka kutakuinkin kaikkeen mitä tein.

Vuoden 2008 alussa kun toiminimelleni Anitan Onnistukselle tehtiin ensimmäisiä nettisivuja, niille lätkäistiin sloganiksi Innostusta ja onnistusta. Siellä se seisoo vieläkin, nettisivuillani ensimmäisenä, vaikka välissä ovat vaihtuneet kaupungit, maat ja maanosatkin, ja vaikka välillä yritys on lopetettu ja aloitettu uudestaan, sekä poikkesin myös palkkatyöntekijänä Suomen Nuorisosirkusliittoa luotsaamassa.

Tänään valmistelen taas kerran sosiokulttuurisen innostamisen osiota sirkusohjaajien pedagogiseen koulutukseen, eli teen tavallaan aikalailla samaa hommaa mitä jo noin 10 vuotta sittenkin. Silti tieni innostamisen parissa on vienyt näiden vuosien aikana myös aivan uuteen suuntaan. Oleellinen oivallus oli, että innostaminen siten kuin omalta koulutus- ja kokemustaustaltani sen ymmärrän, yhteisöllisinä tavoitteellisina oppimisprosesseina, on mahdollista viedä myös isojen yritysten ja muiden organisaatioiden maailmaan. Tajusin luoneeni yhdistelemällä kaikkea kokemaani ja oppimaani uuden toimintatavan, työyhteisöinnostamisen.

Joka päivä oivallan lisää jotakin siitä, miten arki-innostus eroaa pitkäjänteisistä innostamisen prosesseista, ja millainen mahdollisuus innostamisen pedagogisen otteen hyödyntämisessä innostuksen ylläpitäjänä on paitsi työhyvinvoinnin edistämisessä, sitä kautta myös isojen organisaatioiden toimivuuden ja tuottavuuden lisäämisessä.

On mahtavaa löytää se oma juttu, joka innostaa itseäni joka päivä, mutta vielä upeampaa on, että tuolla omalla jutullani voin auttaa niin monia muitakin innostumaan – ei vain hetkellisesti vaan pitkäkestoisesti, kun innostus voi kantaa jopa vuosikymmenien yli.